maanantai 30. heinäkuuta 2012

Timonpuisto, pihaprojekti 2009 - 2011

VERTAILUA   ENNEN  -  JÄLKEEN: 

ENNEN: pihan istutukset olivat huonossa kunnossa 
eikä kunnon oleskelupaikkaa ollut. 

JÄLKEEN: istutuksia lisättiin ja rakennettiin 
selkeä paikka pöytäryhmälle ja pihakeinulle 

torstai 19. heinäkuuta 2012

Timonpuisto toukokuussa 2012

Lupasin lisää kuvia taloyhtiömme rehevästä piha-alueesta. Puutarhaa kuvailisi ehkä sanoilla värikäs, rehevä, villi ja luonnollinen, ennemmin kuin tarkkarajainen ja hoidettu. Piha-alue on niin suuri, että jotkin kohdat ovat väistämättäkin vapaakasvuisempia, mutta se ei häiritse. Lisäksi piha elää ja kehittyy jatkuvasti meidän asukkaiden käsissä, kaikin puolin valmista tästä tuskin koskaan tulee, eikä mielestäni tarvitsekaan!

Tässä siis kuvia pihalta, tällä kertaa kevätkukinnan huumaa tämän vuoden toukokuun puolivälistä. 

 Kivimuurin päällä kukkivat norjanangervot ja särkynytsydän. 
Hopeahärkki, kaunokainen ja seppelvarpu 
toimivat tehokkaina maanpeitekasveina. 

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Timonpuiston pihaa

Kotipihamme Lahden Mukkulassa alkaa muotoutua todelliseksi keitaaksi kiitos useiden taloyhtiömme ahkerien puutarhurien. Heinäkuun puolivälissä piha tarjoaa runsaasti vehreitä näkymiä, katsoi mihin tahansa. Kesä on ollut lämmin ja sopivan sateinen, joten keväällä annettu yleislannoite on ollut kasveille tarpeen. Kuvasin tänään muutamia nyt kukassa olevia kasveja, pieniä välähdyksiä puutarhaparatiisistamme :) 

 Sormustinkukka on levinnyt vapaasti siemenistä sinne tänne. 
Tarha-alpi loistaa keltaisena, vuodesta toiseen 
samoissa kohdissa uskollisesti pysyen.