Nyt, kun loppuvuoden kiireet on selätetty ja joulutunnelma alkaa hiipua, on aika vähitellen siirtää ajatukset tulevaan vuoteen. Ensin kuitenkin lienee paikallaan jonkinlainen yhteenveto kuluneesta vuodesta. Tänne on jäänyt kirjoittamatta monista asioista, joista tarkoitus on ollut, mm. kesäisten reissujemme yhteydessä puutarhavierailuilla otettujen kuvien muodossa. Näitä olen kuitenkin päättänyt myöhemmin kirjoitella pikkuhiljaa tarkemmin, kunhan ehdin.
Keväällä suunnittelukiireiden lomassa nautiskeltiin naapureiden kesken kotipihamme Timonpuiston yhteisvoimin aikaansaadusta kukkaloistosta (linkki aiempaan kirjoitukseen tässä klik) ja toukokuussa pidettiin taloyhtiön kevättalkoot kauniissa aurinkoisessa säässä.
Toukokuussa ehdimme myös aloittaa kesäkauden vierailemalla Classic Motorshowssa 6.5. Muutenkin kesäisin tulee käytyä usein joissakin vanhojen autojen "kokoontumisajoissa" Lahdessa, Vääksyssä ja Nastolassa :)
Kevätfiilistä ja uusia tuulia tuli tietysti käytyä haistelemassa myös Pöntisen Perennapuutarhalla, josta löytyy aiempi kirjoitus täältä kliks. Puutarha osuu melko hyvin matkan varrelle kyläillessämme kesämökillä Hartolan suunnalla...
Kesäkuun toisena viikonloppuna sain houkuteltua miehenikin mukaan reissulle, jonka pääkohde oli Mustilan Arboretum Elimäellä. Lahden puutarhamessuilla olin jo Mustilan osastolta saanut varman vihjeen, että tälle vuodelle osuisi harvinaisen upea rhodojen kukkaloisto, nuppujen määristä päätellen.
Se piti paikkansa, ja vierailumme osui atsaleojen kukinnan kannalta ehkä parhaaseen aikaan! Koko puisto näytti niin upealta alkukesän hehkussaan, sitä tunnelmaa ei kameralla saa tallennettua. Samalla matkalla poikkesimme myös Kotkassa ihailemassa mm. Fuksinpuiston runsasta atsaleojen kukintaa ja jälleen kerran Kotkan puistot tarjosivat tuoreita ideoita ja virikettä suunnittelutyöhön kuin myös omaan kotipuutarhaan. Kaikenkaikkiaan unohtumaton elämys... Myös mieheni, joka selvennykseksi ei ole puutarhanhoidosta kiltisti sanottuna niin innostunut, tykkäsi kuulemma kovasti näkemästään ;)
Myös kesäkuun lopulla ehdimme tekemään yhden päivän retken (jälleen mökkivierailun yhteydessä), tällöin kohteenamme olivat Pirtin Perinnepuisto sekä Tuomiojan tarha Kangasniemellä. Nähtävää oli paljon myös näissä kohteissa, eikä pilvinen sää häirinnyt.
Koko heinäkuu olikin sitten niin kiireistä aikaa töiden kuin myös muiden asioiden parissa, ettemme oikein löytäneet sopivaa hetkeä edes pienelle yhteiselle virkistysmatkalle. Sen sijaan kotipihassa minulla riitti jatkuvasti piristystä, huolimatta sateisesta kesästä. Itse asiassa, milloin vain mahdollista ja sää suosii, pyrin pitämään työssä pikku pausseja raittiissa ulkoilmassa, yleensä koiran ja kahvimukin kanssa... Siinä ehtii ladata akkuja mukavasti kiireen keskelläkin :)
Näin ollen siirsin suosiolla vielä toiveissani ollutta Mikkelin seudun kierrosta myöhempään, kunnes viimein elokuun puolivälissä meillä miehen kanssa oli molemmilla sopiva vapaa lauantai tähän tarkoitukseen. Aiemmin Mikkelissä käydessä olemme ehtineet käydä ohikulkien Kenkäverossa ja Mikkelipuistossa (kuvia löytyy täältä ja täältä), mutta tällä kertaa ajatuksissani oli lisäksi Tertin Kartano, Vanha Kilkkilä, Naisvuoren näkötorni sekä Anjan puisto.
Sään ollessa suosiollinen pääsimme tutustumaan näihin kaikkiin paikkoihin päivässä :) Mikäli mahdollista, suosittelen kuitenkin varaamaan hieman enemmän aikaa vierailuille, sillä osa kohteista on laajoja puistomaisia alueita, joiden kokonaisvaltainen tutkiminen on antoisaa ja aikaavievää.
Mukava vuosi on siis takanapäin ja haluan toivottaa kaikille lukijoille Onnellista Uutta Vuotta!