Pääsin tänään yllätyksekseni tekemään jo puutarhatöitä kotipihassamme, josta lumet ovat viime päiväisten vesisateiden seurauksena hävinneet kovin nopeasti. Haravointihommiin ei ihan vielä pääse, sillä lunta kuitenkin jonkin verran vielä löytyy ja toisekseen maa on nyt aivan upottavan märkääkin. Alkuun vain hieman siistin perenna-penkeistä kuivunutta, talventörröttäjiksi jätettyä kasvustoa matalaksi ja ihastelin samalla kovaa vauhtia esille puskevia sipulikukkien alkuja. Ensimmäiset krookukset, lumikellot ja scillat ovat jo jonkin aikaa loistaneet siellä, mistä lumi ensimmäisenä suli pois. Myös ne ensimmäiset sinivuokot on bongattu kotirinteestämme ihan ajallaan tässä kuun puolivälin paikkeilla. Pikkutalvio on täynnä nuppuja.
Pihatöissä tällä hetkellä olisi aivan oivallinen aika perinteisesti kalkita nurmikot ja istutusalueet. Itse käytän rakeista puutarhakalkkia joka ei pölise, mutta yhtä käyttökelpoista olisi myös hieno puutarhakalkki tai puhdas puutuhka. Tarvittaessa kannattaa tietysti myös hoitaa kevätlannoitus samalla kertaa, havuille ja rhodoille on myös omat lannoitteensa kasvua ja kukintaa vauhdittamaan. Kun maa on kunnolla kostea, lannoitteet imeytyvät hyvin kasvien saataville. Itse haaveilen kunnon hevosenlannasta pihamme istutusalueille ravinteeksi! Tähän mennessä istutuksiamme on lannoitettu ihan yleislannoitteella ja joitakin vaativampia kasveja kanankakkarakeilla, mutta ehkä kunnon annos heppaa antaisi lisävoimaa muutamaksi vuodeksi.
Vielä ehdit myös oikein hyvin leikata puita ja pensaita ennen silmujen puhkeamista. Tasoita myös pensasaidat ja -aidanteet sekä kuusiaidat. Alppiruusujen ja nuorten, herkkien havujen suojaukset aurinkoisella paikalla on hyvä pitää paikoillaan, kunnes maa on kokonaan sulanut kasvien juuristoalueelta.
~~~
Toivottavasti kevät muuallakin tekee yhtä voimakkaasti tuloaan, jotta päästäisiin vihdoin aloittamaan kauden pihasuunnittelu- ja neuvontakäynnit! Perinteisesti pihakausi alkaa Lahden Pihapiirimessujen aikaan. Myös tällä kertaa pääsen nauttimaan messutunnelmasta ainakin lauantaina, voit myös ottaa yhteyttä etukäteen mikäli haluat sopia tapaamisen Pihapiirissä. Yhteystietoni löydät kotisivuiltani www.tiinamoisander.net.
Pihapiiri *klik*
~~~
Nyt kannattaa ottaa vielä varaslähtö kesään,
tilaa pihasuunnittelija käynnille hyvissä ajoin!
Muista myös Äitiä 12.5. vaikkapa pihakäyntilahjakortilla!
(käynnin hinta alk. 80 euroa)
~~~
tilaa pihasuunnittelija käynnille hyvissä ajoin!
Muista myös Äitiä 12.5. vaikkapa pihakäyntilahjakortilla!
(käynnin hinta alk. 80 euroa)
~~~