Viime vuonna pääsimme mieheni kanssa vierailemaan Mustilan arboretumissa. Käyntimme osui sopivasti atsaleojen kukinnan ehkäpä parhaimpaan aikaan, kesäkuun toiselle viikonlopulle. Olin selvittänyt arboretumin sivuilta etukäteen hyvän käyntiajankohdan rhodojen kukintaa ajatellen. Olen maininnut rhodoreissumme lyhyesti myös vuodenvaihteen kirjoituksessani.
Nyt, kevään etenemistä kuumeisesti odotellessa, onkin
mukava muistella tarkempien kuvien kera tuota
alkukesän harvinaisen ihanaa kukkaloistoa :)
mukava muistella tarkempien kuvien kera tuota
alkukesän harvinaisen ihanaa kukkaloistoa :)
(kuvat saa klikattua suuremmiksi)
Atsaleat ja alppiruusut soveltuvat hyvin metsäpuutarhan kasveiksi niin kasvuolosuhteiden kuin ulkomuotonsakin puolesta. Mielestäni parhaimmillaan rhodot ovat tällaisena iloisen värikkäänä ryhmänä, jossa kukinta-ajat menevät hieman lomittain.
Useimmat alppiruusut eivät kuki samaan aikaan atsaleojen kanssa, vaan avaavat nuppunsa hieman myöhemmin. Tosin jotkin lajikkeet, kuten tämä kaunis, hieman keltaiseen vivahtava vaaleakukkainen 'Lemonade', ovat aikaisempia ja tietysti kukintaan vaikuttavat aina myös kasvupaikan keväiset olosuhteet.
Mustilan sivuilta löytyy myös mahtava kukintakalenteri, jossa on eritelty aikaisten ja myöhäisten rhododendron-lajien kukinta-ajat.
(ylläolevien rhodolajien nimeämiseen olen käyttänyt niiden lähellä olleissa kylteissä olevia lajiketietoja)
Vaikka vierailijoita oli liikkeellä bussilasteittain, ei väenpaljoutta enää puistometsään päästyämme huomannut. Tunnelma arboretumissa oli rauhallinen, miltei meditatiivinen. Pieni sadekuuro ei juuri kävellessä meitä häirinnyt. Puiden oksat muodostivat kauniita katoksia puistokäytävien ylle, valo siivilöityi raikkaanvihreän lehvästön läpi.
Puistossa kierrellessä aika pysähtyy, rhodojen lisäksi sieltä löytyy loputtomasti erikoisia kasvilajeja, kuten suuri havupuuvalikoima. Myös vaahteransukuisista lajeista näin kierroksen aikana monta. Puistosta löytyy joistakin kasvisuvuista allaolevan kaltaisia tietotauluja.
Onko kuvaaja vinossa, vai puu? ;)
Kierroksen jälkeen pysähdyimme vielä puiston kahvituvalle hetkeksi aikaa, ennen kuin miehen estelyistä huolimatta jatkoimme matkaa kohti taimimyymälää. Suosittelen varautumaan isoihin houkutuksiin myymälän puolella :)
Mustilasta matkamme jatkui vielä sään salliessa Kotkaan, missä atsaleojen kukintaa pääset ihailemaan varsinkin Fuksinpuistossa ja Isopuistossa. Kotkan puistot ovatkin suositeltava matkakohde aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn asti.
Tänä keväänä olisi mukava ehtiä tutustumaan puutarhakeskus Viherpajan paljon kehuttuun japanilaiseen puutarhaan Vantaalla. Aion ihan varmasti käydä alkukesästä Huovilan puistossa Kärkölässä, jossa järjestetään näemmä opastettuja kierroksia kesällä päivittäin (tiistai - sunnuntai). Myös Loviisan avoimet puutarhat -tapahtuma houkuttelisi.
Kunhan nyt vain ensin jaksaa odottaa sinne kesään asti
näitä kaikkia ihanuuksia! ;)