lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kevät antaa odottaa itseään...


     Näin aikaisin keväällä tulee usein selailtua edellisvuotisia kuvia ja haaveiltua siitä hetkestä, kun ensimmäistä kertaa  pääsee upottamaan sormet multaan... eikä tämä kevät ole poikkeus. Pienen piristyksen antavat ikkunanlaudalla aurinkoa kohti  kurkottelevat taimet (olen kylvänyt jo kahta erilaista  basilikaa, kelloköynnöksiä, lisäksi löytyy pari pelakuuta ja daalian juurakko!). Puutarhablogit, -lehdet ja tv-ohjelmat ovat myös kovassa huudossa,  kun hortonomi taistelee keväänkaipuuta vastaan.
Tarjonta onkin runsasta :)

    Lohdullista ajatella, että jo vajaan kuukauden päästä voi päästä ihailemaan sinivuokkojen kukintaa, mikäli talvi nyt alkaa pikkuhiljaa löysäämään otettaan. 

 Kuvan päiväys 14.4. 2010...


 Eetu ja sinivuokot :)

     ... mutta kuitenkin vielä parisen kuukautta saadaan odottaa tulppaanien, särkyneiden sydänten, kaunokaisten, lemmikkien ja norjanangervon kukintaa... (toukokuusta 2012 kuvia lisää täällä)


Kuvien päiväys 22.5. 2012

     Oman jännityksensä kesän odotukseen tuo halu nähdä edellisenä syksynä istutettujen kukkasipulien uudet värit ja muodot, vanhojen tuttujen kasvien joukossa. Sitä odotellessa, nostetaan sisällä kimppu upeanvärisiä leikkotulppaaneja esille ja nautitaan hiljalleen lisääntyvästä auringonvalosta. Pienten taimien kasvatus tuo aina suuren ilon, unelmointi ja suunnittelu ovat tärkeä osa puutarhanhoitoa! Yritetään olla välittämättä siitä, että raaka talvinen todellisuus iskee kasvoille jo ikkunasta ulos vilkaistessa ;)
Kyllähän ne lumet sieltä sulaa juhannukseen mennessä...
    toivottavasti ;)